Sivut

maanantai 10. joulukuuta 2018

Joulukalenteri, luukku 10: Lahjapussin taitteluohje

Joskus joululahjojen paketoiminen voi olla haasteellista esimerkiksi niiden muodon vuoksi. Paperista taiteltava lahjapussukka on yksi helppo tapa paketoida hankalia paketteja. Tällaisen paperipussin voi helposti taitella esimerkiksi itse kuvioidusta lahjapaperista!


Ohjeet: 
1. Taita paperin reunat keskelle niin että ne tulevat noin sentin verran päällekkäin. Liimaa tai teippaa reunat toisiinsa.
2. Taita paperin alareuna kuvan mukaisesti.
3. Avaa taitos ja taita reunat kohti keskiosaa niin että niistä syntyy kolmiot
4. Käännä ensin toinen reuna kohti keskiosaa ja sen jälkeen toinen reuna niin että se tulee hieman edellisen taitoksen päälle. Liimaa tai teippaa taitos. 
5. Avaa pussi. Jos tuntuu että pussia täytyy vielä varmistella sisäpuolelta, voit liimata tai teipata sitä vielä tässä vaiheessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti