Sivut

maanantai 26. marraskuuta 2018

Lastenliittolainen esittäytyy: Sonia Jendoubi

Tällä kertaa Lastenliittolaisista pääsee esittäytymään Lastenliiton Uudenmaan piirin iltapäivätoiminnan vastuuohjaaja Kirkkonummelta. Sonia palkittiin vuoden 2018 Lastenliiton liittokokouksessa vuoden ohjaajana.

Kuka olet ja mitä teet?
Olen Sonia Jendoubi ja työskentelen Lastenliiton Uudenmaan piirillä Kirkkonummen Vuorenmäessä iltiksen vastuuohjaajana. Olen pitänyt lapsille myös Lastenliiton Kirkkonummen paikallisyhdistyksen Bollywood-tanssikerhoa täällä Vuorenmäessä.

Mikä olisi sinun supervoimasi? Miksi?
Haluaisin osata lentää. Olisi hauskaa ja kivaa katsella maailmaa ja maailman menoa helposti ja vapaasti.

Mikä on parasta Lastenliitossa?
Lastenliitossa on kiva työskennellä. Meillä on täällä mahtava työilmapiiri ja ihanat työkaverit. Tykkään ohjata lapsiryhmiä sekä mm. leikkiä, askarrella ja tanssia lasten kanssa.

Lastenliiton hashtagtunniste on #kivaayhdessä. Mikä on sinun suosituksesi perheiden kivaa yhdessä-ajalle?
Olen kotoisin Tunisiasta ja siellä perheet ja ystävät kutsuvat usein toisiaan kylään tekemään yhdessä ruokaa, laulamaan ja tanssimaan. Olen ottanut tämän tavan mukaan Tunisiasta tänne Suomeen ja meillä onkin usein kylässä kavereita lapsiensa kanssa. Kokkailemme kaikki yhdessä tunisialaisia ja suomalaisia herkkuja. Suosittelenkin kaikille viettämään yhdessä aikaa perheen ja ystäväperheiden kanssa ja pitämään #kivaayhdessä 😊

torstai 22. marraskuuta 2018

#kivaayhdessä-vinkki: Lastenviikon materiaalipaketti

Tällä viikolla vietetään eri puolilla Suomea Lastenviikkoa, joka on täynnä erilaista ohjelmaa lapsen oikeuksiin liittyen. Lastenliitossa heräsi vuonna 2014 idea kokonaisesta juhlaviikosta, joka olisi omistettu lapsille ja heidän oikeuksilleen. Tästä ajatuksesta kehkeytyi Lastenviikko, jota on vuosi vuodelta juhlittu yhä laajemmin ja mukaan on tullut kasvava määrä yhteistyökumppaneita mm. muista lapsi- ja nuorisojärjestöistä sekä yrityksistä.

Jotta Lastenviikkoon olisi jokaisen helppoa ottaa osaa, on tälle teemaviikolle luotu jo kolmen vuoden ajan oma materiaalipaketti. Tämä monisivuinen pdf-paketti pitää sisällään niin leikkejä, kädentaitoja, liikuntaa, faktoja lapsen oikeuksista kuin vinkkejä mukavaan yhdessäoloon ja tekemiseen. Päätavoite paketissa on helpottaa lapsia kasvattavia ja ohjaavia henkilöitä niin kotona kuin esimerkiksi harrastuksissa huomioimaan ja käsittelemään lapsille sopivalla tavalla lapsen oikeuksia ja sitä mitä se itse lapsille merkitsee. Kaikkien vuosien materiaalipaketit on ladattavissa Lastenviikon nettisivuilta ja niitä saa vapaasti hyödyntää.

Alla esimerkkejä muutamasta paketista löytyvästä tehtäväsivusta.





perjantai 16. marraskuuta 2018

Järjestöesittely: Uudenmaan Lastenliitto

Lastenliitto – Uudenmaan piiri ry

Tervetuloa Uudellemaalle!

Viime kuussa esittelyssä oli Uudenmaan piirin alueella toimiva Vantaan paikallisyhdistys. Tällä kertaa kurkkaamme Kirkkonummelle ja Keski-Uudellemaalle Järvenpäähän. 

Toimiston puolella Helsingissä Kansakoulukujalla häärivät Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja Virve ja Kirkkonummen aluekoordinaattori Hanna. Nyt marraskuussa toimiston väki ahertaa mm. Lastenviikon parissa, suunnittelee kevään 2019 harrastekerhoja sekä valmistelee syyskokouksia. 

Kentällä lasten parissa toimintaa ohjaavat ja suunnittelevat yhdessä lasten kanssa mahtavat lapsityöntekijämme Sonia, Salla, Johanna, Amina, Minna, Timo, Rose-Marie, Hanna-Kaisa, Ida, Anna, Anne ja Mikko. 

Lastenliitto Kirkkonummella 

Lastenliitto järjestää Kirkkonummella kaikkea kivaa tekemistä alakouluikäisille lapsille! 

Laajakalliossa, Kirkkoharjussa, Kantvikissa ja Vuorenmäessä 1-2-luokkalaiset lapset viettävät aktiivisia ja hauskoja iltapäiviä Lastenliiton Uudenmaan piirin iltapäivätoiminnassa. Olemme järjestäneet lakisääteistä iltapäivätoimintaa Kirkkonummella jo kuuden vuoden ajan. Tänä vuonna iltisläisiä on noin 150 lasta. 

Kantvikissa pyörii jo toista vuotta supersuosittu Lastenliiton Kirkkonummen paikallisyhdistyksen kokkikerho. Keväällä 2019 uutuutena käynnistyy myös taidepaja. Ilmoittautuminen kevään harrastekerhoihin alkaa keskiviikkona 21.11. klo 13.00, jolloin kannattaa olla valmiina näppäimistön äärellä: www.lastenliitto.fi/uusimaa/kirkkonummi/

Kesäisin koulujen loma-aikoina, paikkari järjestää Kirkkonummen alueella kesäleirejä n. 7-10-vuotiaille lapsille. Viime kesänä viikon mittaisille teemaleireillemme osallistui noin 100 lasta. 

Järjestämme alueella myös tapahtumatoimintaa lapsille ja lapsiperheille. Lastenviikolla, keskiviikkona 21.11. järjestämme liikunnallisen perhetapahtuman Kantvikissa. Tervetuloa mukaan! www.lastenviikko.info/lastenviikko-2018/tapahtumat/kirkkonummi/



Lastenliitto Järvenpäässä 

Järvenpäässä järjestämme toimintaa lapsille ja varhaisnuorille. Lastenliiton Keski-Uudenmaan Bändikerho soittaa rytmejä Harjulan koululla. Lisätietoja Järvenpään alueen toiminnasta löytyy täältä: https://www.lastenliitto.fi/uusimaa/keski-uusimaa/

Tule mukaan toimintaan

Mikäli olet kiinnostunut toimimaan luottamushenkilönä Uudenmaan piirillä, Kirkkonummen paikallisyhdistyksessä tai Keski-Uudenmaan paikallisyhdistykssä, tai sinulla on muuten vaan ideoita toimintamme kehittämiseksi, olethan yhteydessä Virveen: 045-853 3939, uusimaa@lastenliitto.fi tai Hannaan: 045-104 1492, hanna.sares@lastenliitto.fi Otamme mielellämme ideoita vastaan! 

Lisätietoja toiminnastamme löydät:

Tervetuloa pitämään #kivaayhdessä Kirkkonummelle ja Järvenpäähän!

Kuvat ovat Vuorenmäen iltapäivätoiminnasta Kirkkonummelta.

lauantai 10. marraskuuta 2018

Vieraskynä: Anna isälle aineeton lahja - vaikkapa aikaa

Blogimme on saanut syksyn ensimmäisen vierailijakirjoittajan, Dädäismejä-blogia luotsaavan Aarnin. Näin isänpäivän kynnyksellä saamme pienen lapsen isän näkökulman juhlapäivän lahjakulttuuriin. Alla olevan postauksen lisäksi löydät muitakin Aarnin havaintoja, kokemuksia ja pohdintoja isyydestä TÄÄLTÄ!

Dädäismi #18 - Anna isälle aineeton lahja - vaikkapa aikaa


Isänpäivä on täällä. Se päivä vuodesta, kun Suomessa muistetaan omia isiä, isoisiä, ja tullaan muistetuksi omien läheisten toimesta. Totta puhuakseni en tiedä, miksi isänpäivää on alettu viettämään. Asia pitää tarkistaa.

Wikipedia kertoo sen, mitä vähän epäilin: "Isänpäivän idea kehittyi Yhdysvalloissa pian äitienpäivän vanavedessä. 1940-luvun lopulla pohjoismaiset kauppiaat ehdottivat päivän viettämistä marraskuun toisena sunnuntaina, jolloin kaupoissa on vielä hiljaista ennen joulusesonkia."

Periaatteessa isänpäivää on siis aloitettu juhlistamaan nykypaikallaan kalenterissa, jotta kauppiaat saisivat myynteihinsä eloa. Toki samassa yhteydessä on haluttu antaa isille päivä, jolloin heitä muistetaan ja muistellaan.

Mielestäni isänpäivän juhlistaminen on paikallaan. Isät, kuten äiditkin, ansaitsevat tulla muistetuksi. Toivottavasti useimmissa perheissä vanhempia muistetaan myös joka päiväisessä arjessa. 

Vanhemmuuden arki on kuitenkin lähes aina hektistä eikä aikaa juhlallisuuksille juurikaan jää. Isän ja äitienpäivät ovat omiaan pysäyttämään kiireiset vanhemmat hetkeksi ja jakamaan tuntemaansa kunnioitusta toisilleen. Kyllä, mielestäni isän ja äitienpäivä on lapsien lisäksi myös toisen vanhemman tilaisuus osoittaa arvostustaan perheenjäsentään kohtaan. Mutta kuten mainitsin, arvostusta ja kunnioitusta tulisi osoittaa joka päivä eri muodoissa.

Muistamiseen ja arvostamiseen liittyy lahjojen antamista isälle. Perinteisesti lapset valmistavat lahjan itse joko askartelemalla tai ehkä tekemällä jonkinlaisen käsityön. Muistan itsekin askarrelleeni ainakin kortteja isälle useamapana isänpäivänä. 

Ensimmäisenä omana isänpäivänäni en vielä saanut Tapion tekemää lahjaa ymmärrettävistä syistä (hän oli alle 6kk vanha). Tänä vuonna tarhatädit sujauttivat perjantaina mukaani paketin, jonka saa kuulemma avata vasta sunnuntaina, koska se sisältää Tapsan tekemän lahjan isälle. Tapio on siis itse tarhassa kyhäillyt jotain minulle, isälleen. Ajatus liikuttaa minua syvästi.

Lahjakas vuosi

Aloin ajattelemaan ihmisten lahjan antamis- ja saamistottumuksia. Keskimääräinen ihminen saa perinteisesti ajateltuna lahjoja syntymäpäivänään, jouluna ja mahdollisesti isän- tai äitienpäivänä riippuen ihmisestä. Tähän voidaan laskea vielä satunnaiset läksiäiset, tupaantuliaiset ja nimipäivät. Aika paljon lahjoja. En todennäköisesti edes muistanut kaikkia tilanteita, joissa lahjoja annetaan tai saadaan.

Ajatellessani lahjaa, mieleeni tulee ensimmäisenä lahjapaperiin kääritty paketti, joka sisältää jonkin tavaran. Yleensä tavara on uusi, kaupasta ostettu.

Voisiko isiä muistaa joillain muilla keinoin vuosittain? Antamalla muuta kuin tavaraa? Materiaa keskivertoihmiseltä löytyy yleensä valmiiksi melko runsaasti, joten mielestäni lahja tai muistaminen voisi olla muutakin.



Aineeton paketti

Anna isälle esimerkiksi aikaa. Aikaa itselleen, jonka voi viettää puuhaillen omien juttujensa parissa tai tekemättä yhtään mitään vaikkapa sängyssä loikoillen. Vaihtoehtoisesti isä voi arvostaa aikaa perheen kanssa, jos se on jäänyt viime aikoina vähälle. Aika on kallisarvoisin hyödyke, mitä itse tiedän.

Tarjoa isälle maittava ateria, jonka tekemiseen voi koko perhe osallistua. Aterialle voi kutsua mukaan muitakin ja viettää mahtavan hetken hyvän ruuan ja seuran parissa luoden ja jakaen muistoja.

Elämykset ovat myös hieno tapa osoittaa isälle, että hän on merkittävä ja tärkeä osa perheyhteisöä. En tarkoita välttämättä, että isälle pitäisi ostaa yhden hengen etelänmatka tai benjihyppyyn oikeuttava lahjakortti. Esimerkiksi kultturellinen elämys, kuten elokuvailta, saattaa olla erittäin arvostettu.

En yritä sanoa, että materiaaliset lahjat olisivat jotenkin kauttaaltaan huonoja. Haluan vain tuoda esille, että lahja voi olla paljon muutakin. Lahjan tärkein tehtävä on osoittaa isälle, että häntä arvostetaan ja rakastetaan perheessä. Lahjan tulisi myös kuvastaa saajaansa eli tuottaa iloa erityisesti juuri sille ihmiselle, jolle se annetaan.

Tämän vuoden isänpäivän lahjat on varmastikin suurimmilta osin hankittu tai valmistettu ja hyvä niin. Kannustan teitä ajattelemaan asiaa seuraavaksi, kun on aika antaa jollekin läheiselle lahja. Maailma hukkuu tavaroihin. Anna lahjaksi jotain muuta.



Loppuun vielä Lastenliiton vinkit isänpäivän yhteiseen tekemiseen:

- #perhe10 -kampanja
Perhekympin tarkoituksena on kannustaa perheitä yhteiseen tekemiseen, liikkumiseen ja luovuuden hyödyntämiseen! Kampanjassa kerätään suorituksia erilaisista liikunnallisista lajeista, joita voidaan harrastaa perheen kanssa. Liikkumistavat voivat olla jo olemassa olevia pelejä, leikkejä tai lajeja tai aivan uusia oivalluksia. Pääasia, että on #kivaayhdessä.

- Lastenliiton takapihaturistit - ulkoilua lähimaastossa

Aina ei tarvitse lähteä edes kovin kauas, vaan jo kotipihalta tai lähimetsästä voi löytää jännittäviä asioita. Avuksi lähiympäristön tutkintaan voit nyt ladata ja tulostaa oman Takapihaturistit - ulkoilua lähimaastossa-paperin. Kuinka monta paperissa lueteltua kohtaa voit luonnosta bongata?

- omenapiirakan leipominen yhdessä

Yhteistä aikaa isän kanssa voi viettää vaikka leipoen suussa sulavan herkullista omenapiirakkaa. Ota postauksestamme omenapiirakan leipomisvinkit talteen ja uunikintaat esiin. Linkin takaa löydät reseptin sekä kuvia leipomisprosessista.

- aamu- tai iltapalaksi hassun hauskat voileivät
Miksei vaikka hassuteltaisi koko perheen kanssa isänpäivän aamu- tai iltapalalla? Minkälaisia kasvoja teidän perheessä keksitään leivänpäällisistä luoda? Katso iltapäivätoiminnassa olevien lasten tuotoksista vinkkejä linkin takaa.


- kotitekoinen muovailuvaha
Isän kanssa voi isänpäivänä tehdä helppoa ja hauskaa kotitekoista muovailuvahaa, josta riittää iloa myös isänpäivän jälkeenkin. 
Itsetehty muovailuvaha on helppo valmistaa ja saat silloin juuri sen väristä muovailuvahaa kuin itse haluat. Värjääminen tapahtuu tavallisella elintarvikevärillä ja ohjeen muutkin ainekset löytyvät jo todennäköisesti keittiön kaapistasi. Tämä muovailuvaha on paitsi helppo tehdä, se ei rasita kukkaroa ja kestää kuukausia kun suljet sen ilmatiiviiseen rasiaan! 

perjantai 2. marraskuuta 2018

Hurraa lapsen oikeudet!

Hurraa! Marraskuu on taas täällä ja sehän tarkoittaa, että loppukuusta vietetään jälleen Lastenviikkoa, yhtä vuoden tärkeimmistä teemaviikoista! Me Lastenliitossa liputamme lapsen oikeuksien puolesta ja haluamme myös omalta osaltamme kannustaa teitä kaikkia toimimaan näiden oikeuksien puolesta omassa arjessanne.



Lapsen oikeuksien päivä
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 ja se tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990. Sopimus on ollut Suomessa voimassa laintasoisena vuodesta 1991. Lapsen oikeuksien juhlapäivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta.

Mitkä lapsen oikeudet?
YK:n lapsen oikeuksien sopimus on vuonna 1989 tehty lapsia koskeva ihmisoikeussopimus, joka koskee kaikki alle 18-vuotiaita lapsia. Suomessa sopimus tuli voimaan vuonna 1991.

Sopimuksen tärkein tavoite on perusoikeuksien, eli terveyden, koulutuksen, tasa-arvon ja turvan takaaminen kaikille lapsille. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksessa on yhteensä 54 kohtaa, mutta sen neljä yleistä periaatetta ovat:

1. syrjimättömyys (artikla 2)
2. lapsen edun huomioiminen (artikla 3)
3. oikeus elämään ja kehittymiseen (artikla 6)
4. lapsen näkemysten kunnioittaminen (artikla 12)







































Lastenviikko
Kansallinen Lastenliitto on vuodesta 2014 nostanut esille lapsen oikeudet ja viettänyt kokonaista teemaviikkoa lasten kunniaksi marraskuun lopulla, Lapsen oikeuksien päivän aikaan. Tuo juhlaviikko on nimeltään Lastenviikko. Vuonna 2016 kutsuimme ensimmäisen kerran valtakunnallisesti mukaan eri järjestöjä ja tänä päivänä Lastenviikkoa juhlitaankin erilaisten järjestöjen voimin järjestämällä lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia ja tempauksia ympäri Suomen ja somen. Viikon tunnuslauseena on ”Lapsella on oikeus harrastaa” ja kampanjan löytää somesta tunnuksilla #harrastan ja #lastenviikko


Suoraan asiantuntijoilta
Maailmassa on olemassa sopimus nimeltään Lapsen oikeuksien sopimus. Sopimuksen tarkoituksena on se, että kaikilla maailman lapsilla olisi hyvä elämä. Sopimuksen mukaan kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä, lapsia pitää kuunnella asioissa jotka koskevat lapsia ja lapsilla pitäisi olla turvallinen koti ja perhe. Kysyimme lapsuuden asiantuntijoilta, eli Viiviltä (7v) ja Maurilta (6v) muutamia lapsiin ja lasten oikeuksiin liityviä kysymyksiä:

1. Mistä tietää, että ihminen on lapsi?
2. Lasten elämään kuuluvat monet eri aikuiset ja monelle oman harrastuksen ohjaaja on tärkeä. Millainen hyvä ohjaaja mielestäsi on?
3. Lapsen oikeuden varmistavat, että lapsilla on hyvä elämä. Millaista elämään lasten kuuluisi saada viettää?
4. Lasten tulisi olla yhdenvertaisia, eli kaikki lapset ovat yhtä tärkeitä. Mitä se mielestäsi tarkoittaa?
5. Mitkä mielestäsi ovat lapsen tärkeimpiä oikeuksia?

1. No siitä kun vanhemmat synnyttää lapsen. Eihän se pieni vauva voi olla aikuinen!
2. Semmoinen joka on mukava ja antaa leikkiä niillä leluilla kun tahtoo, selvittää kaikki riidat heti ja tulee kun lapsi pyytää
3. Hauskaa ja leikkisää elämää
4. Sitä että lapsissa on jotain samanlaista
5. Oikeus olla kavereiden kanssa
- Viivi 7v

1. Siitä sen tietää jos on lapsen kokoinen
2. Kiltti eikä huuda
3. Saa ruokaa, nukkua ja käydä ulkona
4. No sitä että kaikki lapset on tärkeitä
5. Se että saa leikkiä, käydä ulkona, piirtää ja askarrella
- Mauri 6v