Sivut

perjantai 28. syyskuuta 2018

Syksyinen värisukellus

Vauvan päivää vietetään joka vuosi syyskuun viimeisenä perjantaina. Silloin toivotaan, että perheissä, työpaikoilla, palveluissa ja koko valtakunnassa kiinnitetään huomio vauvoihin – yhteiseen tulevaisuuteemme. Juhlimisen muodot voivat olla yhtä yksilöllisiä kuin vauvat ja perheet. Iloitaan vauvoista yhdessä! (Vauvan päivä 2018)

Suomen puhdas ilmasto on meidän vauvojemme tärkeä etuoikeus. Vaunulenkki rapsakkaassa syyssäässä voi inspiroida myös taiteilemaan yhdessä vauvan kanssa. Pienen taiteilijan kanssa on tärkeää edetä hänen tahdissaan materiaaleja tunnustellen, kuunnellen, katsellen ja hetkittäin jopa maistellen. Olennaista on, että lapsi saa moniaistillisen kokemuksen ja perheellä on #kivaayhdessä.



Syksyinen värisukellus
Päävärinä keltainen, korosteena sininen

Erinomainen paikka lapsen kanssa taiteiluun on kylpyhuone jossa on lämmitetty lattia. Teippaa iso paperi lattiaan, jolloin se pysyy paikoillaan.

Valmistelut: Keltaista maalia varten kiehautetaan 3 dl vettä sekä kaksi purkkia mangososetta, joka suurustetaan perunajauhoilla (1dl vettä, 3 rkl perunajauhoa). Lisäksi mustikkaa kokonaisena, soseena, kiisselinä, mehuna tai jääpalana. Koska maalaminen on kokonaisvaltaista aistimista, värit voivat olla maalatessa lämpimiä tai kylmiä. Jos maaleja joutuu suuhun, se ei toki haittaa, mutta päätarkoitus ei ole maalien syömisessä.

Materiaalit ja virittäytyminen: Aluksi virittäydytään tunnelmaan tutustumalla väriin. Vauvan ulottuvilla on muutamia keltaisia leluja joita lapsi voi halutessaan maistella. Lisäksi vauvaa voi kutitella keltaisella höyhenellä ja hulmutella keltaisella huivilla. Limupullossa olevasta kovasta makaronista lähtee heilutellessa hassu ääni.

Maalaaminen: Aivan pienelle taiteilijalle maalia voi annostella suoraan paperille, taaperolle väriä voi laittaa erilliseen astiaan. Vauvat käyttävät maalaamiseen käsiään, mutta myös jaloilla maalaaminen onnistuu, kunhan aikuinen pitelee lasta paperilla joko kainaloista tai ihan pikkuisia sylissä pitäen. Taaperolle voi antaa maalausta varten esimerkiksi pensselin, pullasudin tai vaikkapa kankaanpalan.

torstai 27. syyskuuta 2018

Lastenliittolainen esittäytyy: Merina Ahti

Tällä kertaa esittelyyn pääsee Varsinais-Suomessa luottamushenkilönä toimiva ja entinen Lastenliiton piirikoordinaattori Merina Ahti.


Kuka olet ja mitä teet?
Olen Merina Ahti, Varsinais-Suomen piirijärjestön ja paikallisyhdistysten hallitusten jäsen ja varapuheenjohtaja. Olen päivätyössä Turun Naisvoimistelijoilla liikuntasihteerinä ja ennen äitiyslomaani toimin Lastenliitossa piirikoordinaattorina Varsinais-Suomessa.

Mikä olisi sinun supervoimasi?
Sähköposteihin ja viesteihin nopea vastaaminen 😃 Yritän aina vastata mahdollisimman nopeasti, koska muuten unohdan vastata kokonaan.

Mikä on parasta Lastenliitossa?
Lastenliitto on aidosti lasten asialla. Lastenliitto tarjoaa monipuolisesti ja edullisesti toimintaa lapsille ja lapsiperheille.

Lastenliiton hastagtunniste on #kivaayhdessä. Mikä on sinun suosituksesi perheiden kivaa yhdessä -ajalle?
Tulevana viikonloppuna ajattelimme mennä koko perheen voimin testaamaan nuotiopaikkaa, mikä on rakennettu kotimme läheisyyteen metsään, korkean kallion päälle. Suosittelen siis viettämään koko perheen voimin aikaa luonnossa, metsä on valtavan iso leikkipuisto koko perheelle.


tiistai 25. syyskuuta 2018

#kivaayhdessä -vinkki: hassun hauskat voileivät

Iltapala on osa jokaisen lapsiperheen arkea. Välillä arki kaipaa säihkettä, taikaa tai hassuttelua. Miksikäs ei lisäisi sitä vaikka päivittäiseen iltapalahetkeen? Ota lapset mukaan iltapalan tekoon ja muotoile iltapalaleivistä vaikka hassuja naamoja tai elukoita. Alla kekseliäiden iltapäivätoiminnan ohjaajiemme ryhmässä lasten kanssa loihtimia hassun hauskoja välipalaleipiä. Olisiko tänään illalla teidän vuoronne päästää luovuutenne valloilleen ja antaa iltapalalle kasvot?


































Kuvat Mikkolan iltapäivätoiminnan ryhmästä, Vantaalta.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Järjestö esittäytyy: Lastenliitto - Varsinais-Suomen piiri ry

”Tierä vaik löytys jottai tekemist täält Turuust”
Nyt kun te tiedätte mikä tämä Lastenliitto oikein on, niin siirrytään vähän tarkempaan tarkasteluun! Varsinais-Suomen piiri pääsee ensimmäisenä alueena suurennuslasin alle.

Meillä on täällä Suomineidon varpaissa Varsinais-Suomen piirijärjestö sekä sen alla Turun ja Raision paikallisyhdistykset. Toimisto on Turussa, mutta toimintaa on Turun ja Raision alueilla.

Mitä kaikkee tääl sit voi tehrä?
Kerho- ja leiritoiminta on meillä ihan ykkösjuttu! Turun paikallisyhdistys järjestää Turussa erityisesti alakouluikäisille suunnattuja kerhoja lukuvuoden aikana sekä päiväleirejä koulujen loma-aikoina. Raision paikallisyhdistys hoitaa kerhotarjonnan Raision alueella. Nuoremmille, alle kouluikäisille kerholaisille pyritään järjestämään musiikki- ja jumppakerhoja. Toiminta on kaikille avointa!

Tapahtumatoiminnasta piirissämme vastaa virallisesti Varsinais-Suomen piirijärjestö. Olemme mukana isoissa ja vähän pienemmissä tapahtumissa ympäri vuoden, ja sen lisäksi järjestämme myös lapsiparkkitoimintaa. Tapahtumissa Lastenliiton pisteellä pääsee aina tekemään jotain kivaa, kuten askartelemaan omia heijastimia, tekemään rintamerkkejä tai temppuilemaan erilaisilla radoilla. Ja jos ei muuta, niin ilmapallon saa ainakin mukaan!

Kukas tääl sit tän kaiken homman hoitaa?

Turun toimistolla hallinnollisia töitä hoitaa piirikoordinaattori yhteistyössä hallituksen kanssa. Kerhoissa, leireillä ja tapahtumissa tärkeimmässä roolissa ovat meidän mahtavat ohjaajat!

Yhteistyötä tehdään kaupunkien ja muiden järjestöjen kanssa esimerkiksi kerhotilojen, materiaalien ja tapahtumien osalta. Avustuksia saadaan Turun ja Raision kaupungeilta sekä Lounais-Suomen aluehallintovirastolta. Kiitokset heille!

Lisätietoja toiminnastamme Varsinais-Suomessa löydät nettisivuiltamme www.lastenliitto.fi/varsinais-suomi tai ottamalla yhteyttä piirikoordinaattoriin (julia.lastunen@lastenliitto.fi, 050 435 8668).

Turkulaiset kävyt Täh ja Kui toivottavat kaikki tervetulleeks Turkuu!

maanantai 10. syyskuuta 2018

#kivaayhdessä-vinkki: Takapihaturistit - ulkoilua lähimaastossa

Suomalaisille luonto on tärkeä iästä riippumatta. Aikuiset suuntaavat luonnon helmaan usein rauhoittumaan ja lataamaan akkuja. Nautitaan hiljaisuudesta ja luonnon äänistä. Lapsille luonto tarjoaa paitsi rauhoittumispaikan, myös huiman seikkailun, kun mielikuvitus luo epätasaisesta maastosta, kivistä, puista ja kannoista mitä hienoimpia leikkipaikkoja. 

Aina ei tarvitse lähteä edes kovin kauas, vaan jo kotipihalta tai lähimetsästä voi löytää jännittäviä asioita. Avuksi lähiympäristön tutkintaan voit nyt ladata ja tulostaa oman Takapihaturistit - ulkoilua lähimaastossa-paperin. Kuinka monta paperissa lueteltua kohtaa voit luonnosta bongata?

Lataa ja tulosta oma versiosi TÄÄLTÄ.


tiistai 4. syyskuuta 2018

Kierrätä, tuunaa ja lahjoita

Sanonta "toisen roska on toisen aarre", pitää hyvin paikkaansa, sillä usein itselle tarpeettomaksi käynyt tavara saattaa löytää uuden elämän jonkun muun käsissä. Parittomista villasukista muotoutuu keppihevosia, rikkinäisistä lakanoista leiriviirejä ja lasipurkeista pähkähullun professorin tiedevälineistöä. Lastenliitto toteuttaa toiminnassaan kestävää kehitystä ja toiminnassa käytetäänkin paljon kierrätys- ja lahjoitusmateriaaleja.

Onko nurkkiisi siis kertynyt ylimääräisiä leluja, pelejä, keittiötarvikkeita tai esimerkiksi askarteluun soveltuvia materiaaleja? Otamme toimintaamme innolla vastaan hyväkuntoisia tavaralahjoituksia.

Mikäli olisit kiinnostunut pääsemään sinulle turhasta tavarasta eroon ja lahjoittamaan sen hyvään tarkoitukseen lasten iltapäivätoimintaan, kerhoihin, tapahtumiin tai kesäleireille, ota yhteys
oman alueesi yhteyshenkilöön ja sovitaan asiasta lisää!