keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Puuhapaja lapsen kanssa


Lokakuun teemamme on lapsen kanssa. Kannustamme vanhempia, mummoja, kummeja ja ukkeja askartelemaan lasten kanssa lokakuun aikana. Kaikkea hauskaa voi tehdä vähistäkin materiaaliesta, kunhan tehdään yhdessä. 

Järvenpään Opisto järjestää tänäkin syksynä Puuhapajan lapsen kanssa. Puuhapajassa vanhemmalla, kummilla tai vaikkapa mummilla on mahdollisuus viettää aikaa lapsen kanssa askartelun merkeissä. Puuhapaja on suunnattu 7-12 vuotiaille lapsille ja se järjestetään Kinnarin koulun punaisessa talossa.
Ensimmäisellä kerralla tutustuimme kaikkiin puuhapajan osallistujiin. Joukossa oli sekä isiä, äitejä että mummoja. Illan teemana oli askarrella itselleen avainmaskotti. Jokainen osallistuja sai suunnitella itse oman mieleisensä avainmaskotin. Me päädyimme kissaan, sillä kotoa löytyy kolme elävää mallia.

Aluksi suunnittelimme luonnokset paperille. Työn pohjana käytettiin puunappia, jonka taakse liimattiin kuumaliimalla naru ja huovan palanen vahvikkeeksi. 
Avaimen naruna uuden elämän saa vaikka vanha kengännauha ja avainmaskotin kasvoina voi käyttää puunapin sijasta puun oksasta leikattuja kiekkoja. Oksakeikoista saa vaikka hienoja peikkoja. Korvat kissalle tehtiin huovasta ja kasvot maalattiin vedenkestävällä maalilla.
Innostuimme askartelusta niin paljon, että teimme lopulta kolme avainmaskottia, yksi kutakin kissaa kohden. Illan aikana syntyi myös pupuja, leppäkerttuja, apinoita ja muutama Pokemon-hahmo. Seuraavalla kerralla askartelemme puisen siementaulun. Saa nähdä miten hienoja niistä tulee!

Terveisin
Jonna
Vantaan Lastenliitto

Syksyinen retki lähimetsään

Turun paikallisyhdistyksen järjestämässä Paattisten iltapäivätoiminnassa vietettiin tiistaina 22.9. Lastenliiton syyskuun ”Lähde luontoon” -teeman mukaisesti retkipäivää lähimetsässä.



 

Iltapäivätoiminnan välipala pakattiin mukaan ja suunnattiin läheiseen metsään, ulkoiluun sopivat vaatteet päällä tietenkin!  Matkalla lapset pääsivät silittelemään ja tekemään tuttavuutta läheisellä laitumella olleiden lampaiden kanssa.


Pienen metsäpatikoinnin jälkeen saavuttiin vihdoin laavulle, jossa lapset saivat taltuttaa nälkäänsä nauttimalla keittiön mukaan pakkaaman herkullisen välipalan. Sämpylät, banaanit ja pillimehut hupenivat äkkiä ja täynnä energiaa olevat lapset säntäsivät luontoon kukin tutkailemaan haluamiaan kohteita.



Pian olikin jo aika lähteä metsästä takaisin kerholle päin, mutta matkalla käytiin vielä ihmettelemässä metsässä ollutta suden kuoppaa. Ja tietenkin maisteltiin metsässä kasvaneita, herkullisia mustikoita!

tiistai 29. syyskuuta 2015

Etsi lapsen kanssa värejä syksyisestä luonnosta

Tiedätkö, mikä on valkoinen väri syksyisessä metsässä? En minäkään heti tiennyt, kunnes 3-vuotias tyttäreni sanoi "Äiti hei, pilvet ovat valkoisia", ja pyöräytti silmiään auton takapenkillä.Ottakaa puukynät tai värikkäitä papereita mukaan syksyiseen metsään ja etsikää värejä luonnosta. Hauskaa ja helppoa, ja lapset nauttivat!

Tämä on toistaiseksi viimeinen kirjoitukseni Lastenliiton blogiin. Siirryn työvapaalle ja toisiin tehtäviin lokakuun alusta. Kiitos kaikille lastenliittolaisille ja toiminnassa mukana oleville. Nämä vuodet ovat olleet antoisia! Uudet tuulet puhaltavat lokakuussa.

Syksyisin terveisin
Herttaliisa

Toiminnajohtaja
Kansallinen Lastenliitto ry

perjantai 25. syyskuuta 2015

Kettu ja sen koti

Turun iltapäivätoiminnan ohjaaja jakaa askarteluvinkin, jonka materiaalit löytyvät jokaisesta kodista.


Kettu ja sen koti 
Syyskuisen askartelumme runkona olivat maitopurkit ja wc-paperirullat.
Ehkä vähän tylsähköiltä ja perinteisiltä materiaaleilta kuulostavat purkit ja rullat saivat vallan mainiot syysvärit (ja vähän muitakin värejä) pintaan ja muuttuivat mielikuvituksen kera upeiksi kodeiksi ja kotiin sopiviksi ketuiksi.Yksinkertaisesta saa mielikuvituksen kanssa rakenneltua vaikka mitä! :)

Syysterkuin,
ip-ohjaaja Heli

Ps. katot ovat ”hattaraa” ;)

tiistai 22. syyskuuta 2015

Eväät reppuun

Jos joskus on mahdollista lähteä luontoon ulkomailla, suosittelen sitä lämpimästi. Erilaiset maisemat miellyttävät silmää ja saa mielen rentoutumaan. Meillä oli mahdollisuus päästä nauttimaan kauniista syyslauantaista sukulaisten kanssa mahtaviin maisemiin. Reppuun pakattiin tärkeimmät: leipää, makkaraa, polttopuita, vettä ja omenoita. Ja tietenkin vähän voimasuklaata ja -keksejä, jotta jaksetaan kävellä reitti loppuun saakka. Lapsia oli mukana kolme, aikuisia neljä. Kun kävelyvauhdin asettaa sopivaksi ja jättää aikaa lehmänkakkojen ja kukkien tutkimiselle, niin matka sujuu joutuisasti.


Suomestakin löytyy paljon retkeilyreittejä, joiden varrella voi grillata. Retkelle lähtö ei vaadi erikoisvarusteita, kun menee sopivia polkuja pitkin. Nuotiolla paistettu makkara maistuu kaikille ja lapsetkin pääsevät osallistumaan. Kasvissyöjille oiva grillivinkki: patongin väliin mozzarellaa ja tikun päähän lämpiämään. Yksi parhaita retkieväitä on myös voileivät, jotka on tehty kotona valmiiksi ja nautitaan luonnon helmassa.

Luonto on kaunis myös syksyllä, kun värit vaihtuvat. Lapsille riittää ihmeteltävää, risuja, käpyjä ja kiviä kerättäväksi. Ohi lentävät lintuparvet muistuttavat talven tulosta ja raitis ilma suorastaan houkuttaa päiväunihiekat lasten silmiin. Ja kun retken jälkeen päästään sopivaan paikkaan, uni tarttuu kaikkien silmiin.

Nautitaan luonnosta ja muistetaan sen rauhoittava voima myös kiireen keskellä!

Herttaliisa

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Syksyinen herkkuresepti: maukkaat suklaamuffinit

Lastenliiton Raision paikallisyhdistys osallistui paikallisille Killin Markkinoille 29.8. ja päätimme leipoa tapahtumaa varten herkullisia suklaamuffineja. Resepti on erittäin helppo ja sitä voi varioida mielensä mukaan!

Itse tein kaksinkertaisen taikinan, kun leipurikärpänen puri oikein kunnolla. Älkää siis ihmetelkö, että kuvissa määrät ovat suurempia kuin ohjeessa! Lisäksi käytin Daim-suklaan lisäksi myös Maraboun Domino-suklaata osaan muffineissa. Molemmat veivät kyllä kielen mennessään!

Muffinitaikina (12 kpl isoja, 15 - 20 kpl pienempiä):

200 g esim. Daim-maitosuklaata (Marabou)
150 g voita tai margariinia
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

Aluksi on aina hyvä ottaa kaikki leivontaa varten tarvittavat tarvikkeet esille, jottei kesken kaiken joudu etsimään puuttuvia aineksia. Ja tietenkin pitää myös laittaa uuni päälle! Eli aseta uuni 225 asteeseen odottelemaan pian syntyviä muffineja.

Reseptissä mainittujen kuivien aineiden lisäksi tarvitset myös pari kulhoa (tarpeeksi suuria) sekä sähkövatkaimen ja muutaman lusikan sekä mauste- ja desilitramittoja.

Sekoita ensin kaikki kuivat aineet keskenään tarpeeksi isossa kulhossa. Huolehdi, että leivinjauhe sekoittuu tasaisesti jauhoseokseen.

Leikkaa voi taikinaa varten. Huomasithan, että voit käyttää voin kääreissä olevaa mittataulukkoa hyväksi leikatessa voita oikean määrän! Sulata voi esimerkiksi muovikulhossa mikrossa. Huom! Laita pieneksi hetkeksi kerrallaan mikroon ja sekoita välillä. Voista ei ole tarkoitus saada kuumaa, vaan nestemäistä.

 Kaada sulanut ja hieman jäähtynyt voi kuivien aineiden sekaan ja sekoita.

Riko mukaan myös kananmunat ja sekoita tasaiseksi seokseksi. Vinkki: kananmunat kannattaa rikkoa erilliseen lasiin tai kulhoon ensin, jotta vahingon sattuessa sieltä on helppo poimia mukaan joutuneet kananmunan kuoret pois eikä tarvitse nyppiä niitä pois taikinasta.



Ota valitsemastasi suklaalevystä puolet ja raasta se raastimella pieneksi. Voit itse valita haluatko suklaasta todella hienoa vai hieman isompaa raastetta, jonka erottaa muffineja syödessä. Kaada valmis raaste taikinaseoksen joukkoon.

Levitä muffinivuoat pellille. Jos omistat muffinipellin, riittää vain yksi muffinivuoka, mutta normaalille pellille laitettaessa kannattaa laittaa kaksi vuokaa päällekkäin, jotta muffinit pitää muotonsa uunissa. Itse löysin kaupasta niin jämäköitä vuokia, että muffinit pysyivät hyvin kasassa, vaikka laitoin vain yhden vuoan.

Laita kahden lusikan avulla taikinaa noin puoleen väliin muffinivuokaa. Tässä välissä voit piilottaa taikinaan esimerkiksi jäljelle jääneestä suklaalevystä palasen tai puolikkaan palasen. Peitä suklaapalanen taikinalla. Taikinaa saa olla noin 2/3 muffinivuoan koosta. Jos laitat vuoan liian täyteen taikinaa, pursuaa se paistovaiheessa yli äyräiden.

Sitten muffinit vain uuniin ja odottelemaan! Paistoaika on hieman muffinien koosta riippuen noin 10-15 minuuttia. Muffineja kannattaa pitää koko ajan silmällä, jotteivät ne pääse palamaan.

Sillä välin voi myös käyttää aikaa hyödyksi ja siivota keittiötä. Leipoessa usein tuppaa tulemaan paljon tiskiä, ja mikä olisikaan parempi aika tiskata kuin muffinien kypsymistä odotellessa. Näin tiskit eivät odota herkuttelun jälkeen vaan voi ottaa vaikka pienen ruokalevon!

Prrrr! Herätyskello soi ja muistuttaa, että muffinit ovat valmiita. Herkullinen tuoksu täyttää sieraimet, kun muffinit nostetaan pois uunista keittiön tasolle jäähtymään. Ja eikun herkuttelemaan!
Syysterveisin
Inka Kiuru

tiistai 1. syyskuuta 2015

Lähde luontoon


Lastenliiton syyskuun teema on Lähde luontoon. Viime lauantaina vietettiin Suomen luonnon päivää ja samalla kesäkauden päättäjäisiä, venetsialaisia. Kun kiireiltä pysähtyy katsomaan, huomaa, että luonto on siirtymässä syksyyn.


Suomen kesä oli lyhyt ja vähäluminen, mutta elokuussa saatiin nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Tämän jälkeen syksyn saapuminen ei harmita. Valoa riittää vielä aamuihin ja ilma on raikasta.

Luonnolla on ihmeellinen vaikutus ihmisiin. Kävely metsässä tai puistossa saa mielen rauhoittumaan. Tämän huomaa etenkin lapsista, jotka rauhoittuvat metsässä, vaikka leikit siellä jatkuvatkin. Kävely metsässä tai kävelylenkki ulkona ennen iltapalaa saa lapsetkin rauhoittumaan ja rentoutumaan.


Syyskuun edetessä luonto siirtyy syksyn väreihin. Puiden lehdet muuttavat väriä vähitellen, aamut ovat selkeästi kylmempiä ja illat muuttuvat pimeiksi. Revontuliakin on jo nähty aivan eteläisimmässä Suomessa.

Jos vesisateet eivät yllätä, lähtekää koko perheen kanssa retkelle omalle lähialueelle. Jokaisella on kodin lähettyvillä paikkoja, joissa ei tule koskaan käytyä, vaikka tietää niiden olevan siellä. Syyskuun viikonloput ovatkin oivia korttelit tutuksi –päiviä.

Teeman mukaisesti blogissa on syyskuun aikana erilaisia luontoon liittyviä kirjoituksia ja vinkkejä. Ja jos haluaa varautua jouluisiin askarteluihin, nyt on vielä hyvä hetki kerätä luonnosta askartelumateriaaleja Jokamiehenoikeudet muistaen. Nautitaan syksyisestä luonnosta!

Terveisin
Herttaliisa