tiistai 6. lokakuuta 2015

Ruutia nuorten toimintaan!

Helsingissä yhtenä nuorten vaikuttamiskanavana on Ruudin ydinryhmä: kahdenkymmenen nuoren joukko, jotka valitaan edustamaan nuorten ääntä Helsingissä. Erika Kovanen äänestettiin yhtenä kahdestakymmenestä mukaan Ruudin ydinryhmään vuodelle 2015. Erika oli ehdokkaana Kansallisen Lastenliiton – Helsingin piirijärjestön kautta.Tässä Erikan kokemuksia menneestä vuodesta:

Vuoden 2015 Ruudin ydinryhmässä toimiminen on antanut minulle paljon: ennen kaikkea hyviä ystäviä, mutta myös ikimuistoisia kokemuksia. Suurin osa ydinryhmän työskentelystä tapahtuu kokouksissa, joita on ollut tähän mennessä noin joka toinen viikko.

Vuoteen mahtui mukaan myös kolme leiriä, joista yksi järjestettiin Meriharjussa ja kaksi Bengtskärin saarella. Leirien vakio-ohjelmistoon kuului työskentelyä muun muassa pienryhmien parissa sekä yhteistä hengailua. Oma pienryhmäni, työllisyysryhmä, ajaa nuorten parempaa asemaa työnhaussa ja työelämätaitojen edistämistä kouluissa. Huhtikuun Päättäjämiitissä toimin samaan teemaan liittyvässä työryhmässä puheenjohtajana, joka oli myös erittäin opettava kokemus.

Helmikuussa Messukeskuksessa järjestettiin kymmenettä kertaa nuorten hiihtolomatapahtuma Reaktori, jossa Ruudin ydinryhmällä oli oma piste. Pisteellä sai esittää uudistuksia Helsinkiin ja arvontaan osallistuneille arvottiin päivittäin pieni palkinto. Omalta osaltani yksi vuoden hienoimmista kokemuksista oli Erasmus+ -koulutus Ruotsin Sundsvallissa, jonne matkustimme maaliskuussa ohjaajamme Kaisa Bremerin kanssa. Koulutus koski nuorisovaihtojen järjestämistä (reissusta voit lukea lisää täältä ja täältä.

Huhtikuussa järjestetty kaksi päivää kestänyt Nuorten maakuntaparlamentti on hyvä esimerkki tapahtumasta, johon ydinryhmäläiset voivat päästä edustamaan. Ydinryhmästä minä, Valtteri Heinonen sekä Benjamin Shemeikka pääsimme ensimmäistä kertaa järjestettyyn Nuorten maakuntaparlamenttiin, joka toteutettiin itse nuorten toimesta. Tapahtuman teemana oli Do It Yourself.

Vuosi kului suunnattoman nopeasti, jonka vuoksi ehdinkin jo asettua uudelleen ehdolle vuoden 2016 ydinryhmään.

- Erika Kovanen

Ensivuoden RuutiExpo -tapahtuma pidetään Helsingin kaupungintalolla 5.11. klo 9-15. RuutiExposta alkaa Vuoden 2016 ydinryhmän äänestys, joka jatkuu 19.11. saakka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti