maanantai 18. toukokuuta 2015

Leikkipuistoesittely: Rovaniemen Angry Birds -leikkipuisto



Lappset Group Oy on yksi maailman johtavista leikkipaikkavälinevalmistajista. Heidän tarinansa alkaa Suomen Lapista, Rovaniemeltä, josta tulee nyt tämänkertainen leikkipuistoesittelymmekin.

Rovaniemen keskustassa pienen matkan päässä joesta sijaitseva leikkipuisto on hyvä ajanvietepaikka. Vuonna 2012 rakennetun Angry birds-puiston täyttävät tutut vihaisten lintujen hahmot kutsuen leikkiin niin pienet kuin isotkin. Tavallisten leikkipuistonkävijöiden lisäksi oman paikkansa ovat löytäneet nimittäin myös seinäkiipeilijät, futaajat, skeittarit ja parkour-harrastajat.

Puisto on maksuton ja se kuuluu paitsi Rovaniemeläisten suosikkeihin, myös monen turistiperheen ykköskohteisiin.






Vauveli (7kk) väläytti aurinkoisimman hymynsä, kun äiti innostui antamaan keinussa vauhtia. Vanhempi veli  nautti ja hyppeli vuoron perään eri vekottimissa.

Mila (2,5 v) pääsi pyörimään hämähäkkikeinuun odotellessaan vanhempaa sisarusta partiosta. 


Frida (6v) juoksi radan ympäri isän kellottaessa aikaa. Kuvaajalle Frida esitteli itsensä kärrynpyörän kera ja huikkasi huomisesta ohjelmasta: silloin mennään tutustumaan kouluun! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti