tiistai 17. maaliskuuta 2015

Yhteistyötä lasten hyväksi

Kansallinen Lastenliitto – Lapin piirijärjestö on laajentanut toimintaansa yhdessä yhteistyötahojen kanssa. Lapissa toiminnan mittasuhteet ovat erilaiset kuin pääkaupunkiseudulla, joten voimavarat kannattaa yhdistää. Yhteistyön tuloksena Rovaniemellä on järjestetty vuoden sisällä kolme isoa perhetapahtumaa vapaaehtoisvoimin. 


Lapin piirin ensimmäisessä yhteistyökokeilussa oli menestystarinan ainekset. Piirihallituksen jäsen tuli kokoukseen ja kertoi käyneensä opiskelujen yhteydessä tutustumassa Lapin ensi- ja turvakodin tärkeään toimintaan. Hänen innostuksensa tarttui koko hallitukseen, ja piiristä otettiin yhteyttä Lapin ensi- ja turvakodin, tuttavallisemmin Enskan toiminnanjohtajaan.  Enskalla oli kokemusta pienen piirin leikkipäivästä, jota päätettiin kasvattaa Koko perheen talviriehaksi. Siltä istumalta Enskan toiminnanjohtaja soitti naapurin kahvion emännälle, joka lähti mielellään mukaan lastentapahtumaan. Tapahtumaan saatiin ensimmäisenä vuonna mukaan naapurustosta vielä eräs tutkimuslaitos. Oli hienoa nähdä, miten kaikki olivat valmiita antamaan omastaan. Vaikka paikalle ei olisikaan lähetetty työntekijöitä, riehan kävijöille oli iloa suureen tynnyrinpuolikkaaseen tehdystä grillistä. Tapahtuman edellytys oli, että jokainen hyödynsi omia verkostojaan yhteiseksi hyväksi. Tällä tavalla kokoon saatiin muusikko, poni ja tukijoukot talutusratsastukseen sekä lukuisa joukko Enskan vapaaehtoisia. Ensimmäinen Koko perheen talvirieha kokosi 230 kävijää, mikä on Rovaniemen mittapuussa erinomainen tulos.

Seuraava perhetapahtuma oli heti helpompi järjestää, kun kaikille oli kertynyt kokemusta ja kontakteja. Lapin piirin puheenjohtaja Tuuli Tanninen hymyilee kertoessaan, kuinka opiskelukaveri tuli juttelemaan jouluriehasta: ”Hei, oletko sä vielä sen Lastenliiton pj? No hyvä, tehdäänkö sitten yhdessä joku pikkujoulutapahtuma?” Näistä sanoista lähti liikkeelle kahden toimeliaan nuoren naisen yhteistyö, johon koottiin mukaan omat taustajoukot. Yhteistyökumppanina toimi tällä kertaa Santa’s House of Snowmobiles, jonka toimipiste on Napapiirillä Joulupukin pajakylän laitamilla. Tapahtumaan pyydettiin tukea naapuruston yrittäjiltä, jotka antoivat avokätisesti arpajaispalkintoja lisänäkyvyyttä vastaan. Napapiirin joulurieha järjestettiin sopivasti ennen yrittäjien joulusesonkia, joten tapahtumaan saatiin myös lasten moottorikelkka kokeiltavaksi. Piirihallituksen jäsenen kautta järjestyi myös sponsoriksi liikelahjayritys Donaco, joka lahjoitti piparkakut ja mehut kaikille 450–500 kävijälle. Tämän kokoluokan tapahtuma ei olisi mahdollinen, ellei ystäväpiiristä löytyisi monta iloista naamaa, jotka ovat valmiita auttamaan ja kaatamaan vaikka sitten 60 litraa mehua kuppeihin tai taikomaan Lapin tummuvalle taivaalle loistavan tulishown. Taisipa jäädä sanomatta, että nämä kaikki tapahtumat olivat perheille ilmaisia.

Nämä tapahtumat ovat osoitus siitä, mitä yhteistyöllä saa aikaan. Kansallinen Lastenliitto – Lapin piirijärjestö ry sai tunnustuspalkinnon sidosryhmäyhteistyöstään liittokokouksessa 2014. Palkinto on tunnustus yhtälailla kaikille yhteistyökumppaneille, jotka ottivat ideat avosylin vastaan. Erityisesti Enskan toiminnanjohtajan sanat jäivät mieleen. Järjestöihmiset ovat ”lajitovereita”. Hän huolehti, että toteutuuhan Koko perheen talvirieha vastaisuudessakin, vaikka hallituslaiset vaihtuisivat. Siitä ei ole huolta, niin hyvin perhetapahtuma on otettu vastaan hiihtolomalaisten keskuudessa. Tänä vuonna Enskan peikkometsään ja poniratsastukseen tuli kaikkiaan 350–400 kävijää. Tällaisten yhteisten kokemusten jälkeen yhteistyötä on helppo jatkaa myös muuten. Rovaniemellä Lastenliitto sai esimerkiksi suunnitella kerhon Enskan tiloihin. Tästä on hyvä jatkaa!
Kirjoittanut Tuuli Tanninen/ Lappi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti