perjantai 13. helmikuuta 2015

Hellyystankkauksella rauhaa öihin

Kuva Niki Strbian
Levottomat illat ja yöt ovat tuttuja monissa lapsiperheissä. Hellyystankkaus on yksi keino, jolla levottomia iltoja ja öitä voidaan rauhoittaa. Levolliset yöt auttavat koko perhettä jaksamaan paremmin. Hellyystankkauksella tarkoitetaan koko perheen yhteistä hetkeä juuri ennen nukkumaan menoa. Ajatuksena on, että lapsilla on mahdollisuus tankata läheisyyttä, jonka turvin he voivat nukkua yön yli levollisesti.

Oleellisia asioita ovat lämmin, läheinen ja myönteinen tunnelma sekä yhdessäolo. Hetken aikana televisio, tietokoneet ja puhelimet on suljettuina ja valoja himmennetään. Jokainen perhe voi tehdä hellyystankkauksessa asioita oman mieltymyksensä mukaan. Se voi olla sylissä istumista, halailua, sadun lukemista, laulamista tai päivän kuulumisten vaihtoa. Lapsen unilelu kannattaa myös ottaa mukaan.

Hellyystankkauksen kesto määräytyy lapsen iän ja kehitystason mukaan. Se voi olla kestoltaan viisi tai viisitoista minuuttia. Mitä pienempi lapsi sitä lyhyempi hetken tulee olla, jotta lapsi jaksaa olla hetken paikallaan. Rintaruokinnalla oleva lapsi kannattaa imettää hellyystankkauksen aikana. Mikäli lapsi nukahtaa rinnalle, hänet tulee herätellä hellästi ja siirtää hereillä nukahtamaan omaan sänkyyn. Näin siksi, että jos lapselle jää viimeiseksi mielikuvaksi äidin syli ja maidon maku, niin tullessaan seuraavan kerran yöllä kevyen unen vaiheeseen, hän herää ja itkee kunnes saa tilanteen samanlaiseksi kuin se oli nukahtamishetkellä.

Hellyystankkaus kannattaa tehdä jossakin sellaisessa paikassa, johon kaikki mahtuvat ja jossa on mukava olla. Paikaksi ei kannata valita vanhempien sänkyä, jos lapsi siirtyy sieltä omaan sänkyynsä nukkumaan. Hyvä paikka on "ei-kenenkään-maalla" esimerkiksi olohuoneen sohva. Siinä on koko perheen lupa rahoittua ja pysähtyä päivän kiireiden jälkeen.

Hellyystankkaukselle ei ole ikärajaa. Pienet lapset saavat syliä ja kosketusta päivän mittaan useampia kertoja, mutta isompien kohdalla kosketus jää vähäisemmäksi. Murrosikäiset nuoret nauttivat, jos heillä on yhteinen hetki vanhempien kanssa päivän päätteeksi, jossa he voivat kertoa miten päivä on mennyt. Tuohon hetkeen voi samalla liittää myös kosketuksen: hiusten harjauksen tai hieronnan. Jokailtainen rutiini, joka ottaa vähän aikaa, mutta antaa paljon kaikille, voi toimia levollisten iltojen ja öiden rauhoittajana.

Minna Kuosmanen
Unihoitaja, lapsiperhetyön asiantuntija

Julkaistu Lasten kanssa -lehdessä 1/2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti